Pelkkä hauska ja herkullinen eivät riitä

Istuin eilen koko päivän Koben luterilaisen teologisen seminaarin hallituksen kokouksessa. Seminaarin hallitus kokoontuu noin 4 kertaa vuodessa. Toisinaan melko tylsät kokoukset ovat toisinaan varsin mielenkiintoisia ja antoisia.

Eilen keskustelimme yli tunnin siitä mitä seminaarin luennoitsijoilta edellytetään, millaisista asioista tulee vallita teologinen yhteisymmärrys ja millä tavalla ja missä mitkäkin luennoitsijat pitää hyväksyttää. Seminaarin sääntöjen mukaan vierailevien luennoitsijoiden suhteen seminaarin pysyvien opettajien kokouksella on varsin suuri vapaus kutsua opettajia, mutta säännöllisten opettajien suhteen on tärkeä varmistaa riittävä teologinen yhteisymmärrys – käytännössä vähintään luterilaisen tunnustuksen hyväksyminen.  Continue reading “Pelkkä hauska ja herkullinen eivät riitä”

Tyhjä enkkumuskari

Heippa!

Kiitos kommenteista edellisen kirjoituksen jälkeen. Kiva kuulla, että tätä blogia luetaan ja että puolestamme rukoillaan. Kiitos!

Awajilla pidin monta vuotta lasten enkkumuskaria. Siellä kävi lapsia parhaimmillaan parikymmentä ja aina vähintään 7-10 lasta oli paikalla. HAT-Koben seurakunnassakin on aikoinaan pidetty enkkumuskaria ja lasten enkkupiirejä. Englannin kieltä halutaan oppia ja seurakuntien enkkupiirit ovat yleensä melko suosittuja. Erilaisten pohdintojen jälkeen päätimme aloittaa jälleen HAT-Kobessa enkkumuskarin; tällä kertaa äiti-lapsi-muskarin, johon äidit ja vielä kotona olevat lapset voisivat tulla aamupäivisin.

Continue reading “Tyhjä enkkumuskari”

Pitkästä pitkästä aikaa!

Kesäloman, syksyn kiireiden ja lopulta kotisivujen toimimattomuuden vuoksi blogin kirjoitus jäi useammaksi kuukaudeksi. Pahoittelut siitä!

Syksymme on kulunut vauhdilla ja sisältänyt monenlaisia juttuja. Kaikki lapset käyvät nyt samaa kansainvälistä koulua. Koulubussi lähtee noin kilometrin päästä kotoa ennen kahdeksaa ja palauttaa lapset neljän maissa kotiin. Tytöillä on koululla tanssiharrastuksia, joiden vuoksi he palaavat usein kotiin junalla vasta viiden jälkeen. He ovat tottuneet kulkemaan keskenään junalla ja vaihtamaan junaa yhdellä asemalla. Aluksi se tuntui vähän hurjalta, mutta siellä he muiden seassa iloisesti kulkevat.

Lokakuu oli todella sateinen ja muutama taifuuni-myrskykin ylitti Koben. Ennen sateita ehdimme kuitenkin nauttia kauniista ja lämpimistä päivistä mm. kiipeämällä läheiselle vuorelle leikkimään. Siellä viileä vuoripuro ilahdutti lapsia ja saimme tuliaisiksi pikkupikkukaloja mieheltä, joka tuli niitä keittiössä käytettävällä siivilällä pyydystämään. Hän kertoi kuivattavansa niitä ja pistävänsä riisin päälle.

Continue reading “Pitkästä pitkästä aikaa!”