Alkukesän kuulumisia

Jälleen kerran joudun toteamaan, että pitkästä aikaa! Alkukesä on ollut tiivistä menoa niin työssä kuin vapaallakin. Tässä muutamia minun kännykällä räpsittyjä kuvia alkukesän menoista.

Danielin ja Onnin ollessa Suomessa kävimme tyttöjen piknikillä ja jalkapallopeliä katsomassa.

Lämpimällä säällä on ihana virkistyä joella. Tässä kalastetaan, ja pikkukala sieltä saatiinkin kotiin vietäväksi.

Onni valmistui Marist Brothers International School:n kindergartenista ja aloittaa samaisessa koulussa elokuussa ykkösluokan.

Lasten kesäloman alettua me aikuiset olemme tehneet töitä ja samalla viihdyttäneet lapsia parhaamme mukaan.

Kaverit ovat tärkeitä. Iloksemme heitä on edelleen sekä Awajilla (kuva Onnista ja kaverista) että nyt myös täällä Kobessa (kuva Aadasta ja kaverista).

Onnin jalkapalloturnaus oli odotettu tapahtuma. Onni jopa mietti Suomen matkan perumista, jos turnaus olisi sattunut olemaan samaan aikaan matkan kanssa.

Daniel on kesäkuussa käynyt kaksi kertaa lentokentällä. Ensin hän vei Palmun perheen kentälle heidän lähtiessä kesäksi kotimaanjaksolle. Sitten hän vei Hukarin pariskunnan kentälle. He palasivat kotimaahan. Hukareiden vientireissulta Daniel toi tuliaisiksi Ananin kirkon pihalta itse poimimiaan vuoripersikoita. Herkullinen hedelmä!

Töitäkin on siis tehty, mutta niistä hetkistä harvoin ehtii/pystyy/muistaa ottaa kuvia. Kesäkuun enkkumuskarissa oli kaksi uutta suloista lasta. Suomipiiri on jatkunut vilkkaana ja heinäkuun ensimmäisenä torstaina vietimme suomipiirin kesäjuhlia meillä kotona.

Länsi-Japania ovat piinanneet jo usean päivän ajan jatkuneet sateet. Ainakin seitsemän ihmistä on jo kuollut niiden seurauksena. Sateenkaari muistuttaa ja lohduttaa, että Jumala on luvannut olla kanssamme ja varjella meitä tulvienkin keskellä.

Pian alkaa meidän vanhempienkin kesäloma. Sitä ennen kuulette meistä vielä ystäväkirjeen kautta!

2 Replies to “Alkukesän kuulumisia”

  1. Hienoa, että voitte siellä hyvin. Luin juuri NHK World:in sivuilta rankkasateista. Radio Deissä, KL- päiviltä, puhui juuri vieras Japanista ja mainitsi lämpimin sanoin teidätkin. Terveiset myös KL-päivien ennakkoseminaarista, jossa opettelimme 2 Timoteus-kirjettä. Virkistävää lomaa koko perheelle. Rukouksin teitä ja seurakuntaa muistaen Riitta Kemppi

    1. Kiitos terveisistä Riitta! Toivottavasti myös sinä voit hyvin. Mekin olemme internetlähetyksistä seuranneet KL-päiviä. Mukavalta on meno näyttänyt. Tänään pidimme kirkolla perhejumalanpalveluksen, johon tuli muutamia perheitä, jotka ei normaalisti käy sekä yksi mies ensimmäistä kertaa. Ensi lauantaina jäämme sitten kesälomalle. Rukoillaan, että seurakunta kokee kasvua kesän aikana. Siunauksin, Daniel ja Mari

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *