Vuoden 2018 Luther-mobile kilpailun tulokset

Luther-mobile kilpailun äänestysaika päättyi sunnuntaina. Tänään oli siis aika arpoa kilpailun voittaja – tai itseasiassa voittajat! Osallistujia oli sen verran mukavasti, että päätimme Marin kanssa arpoa kaksi palkintoa. Ykköspalkinto on luvatusti maailmaa nähnyt Luther Playmobil -hahmo sekä yllätyspaketti Japanista. Kakkospalkinnoksi päätimme antaa pienen yllätyksen Japanin makumaailmasta. Ei kun arpomaan siis!

Suoritimme äänestyksen Marin kanssa vanhan ajan malliin kirjoittamalla jokaisen äänestäneen henkilön nimen paperille, jotka sitten sujautimme arvontalaatikkoon. Hyväksyttyjä ääniä oli yhteensä 37 kappaletta. (Hylätyt äänet olivat tupla- tai triplaääniä samoilta henkilöiltä). Kiitos aktiivisesta osallistumisesta!

Kun kaikki äänet olivat löytäneet tiensä laatikkoon, oli aika ravistella laatikkoa tiukasti.

Tämän jälkeen suoritimme arvonnan nostamalla laatikosta sokkona kaksi nimeä…

Ensimmäinen nostettu ääni oli Helena Kallioinen, joka saa siis ykköspalkinnon ja toinen Pepi Sihvonen. Onnittelut Helenalle ja Pepille! Molemmilla onkin aimo annos kokemusta Japanista – molemmat ovat eläköityneitä lähetystyöntekijöitä Japanin työalueelta.

Lopuksi vielä hieman tilastoja äänestyksestä. Suosituimmaksi kuvaksi nousi numero 4 kahdeksalla äänellä.

Toinen suosittu kuva oli numero 37, joka sai hienosti seitsemän ääntä jääden vain yhden äänen kärkipaikasta.

Kolmanneksi eniten ääniä sai kuva numero 24, yhteensä neljä ääntä.

Kokonaisuudessaan äänet jakautuivat seuraavasti:

Kuva 4 – 8 ääntä
Kuva 37 – 7 ääntä
Kuva 24 – 4 ääntä
Kuvat 38 ja 51 – 2 ääntä
Kuvat 2, 7, 11, 23, 28, 29, 31, 34, 36, 39, 40, 41, 44 ja 44 – 1 ääni

Paljastettakoon myös kolme omaa (Daniel) suosikkiani. Ne olivat numerot 17, 29 ja 48. Kuvasta 48 tykkäsin erityisesti siksi, että se on minusta kivan jouluinen, vaikken tehnyt sen suhteen erityisiä asetteluja, kunhan bongasin hyvän tilanteen – kotonamme oli siis näin jouluinen tunnelma jossain vaiheessa :).

 

Siunattua helmikuuta!

Daniel ja Mari

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *