Siskonmakkarakeitolla

Moi!

Yhtenä päivänä kävin lasten kanssa uudessa ravintolassa syömässä, ja yllätykseksemme siellä oli tarjolla siskonmakkarakeittoa 🙂 Kuvan tekstissä lukee “shisukonmakkarakeitto”. Valitettavasti kuva jäi ottamatta itse keitosta, mutta arvelisin sen olevaa hieman parempaa Suomessa. Aiemmin olen syönyt ainakin lohikeittoa jossain ravintolassa, mutta sekään ei kyllä vetänyt vertoja kotitekoiselle lohikeitolle.

Asiasta toiseen. Monet teistä lukijoistakin tietänee, että japanilaisten lasten ja nuorten koulupäivät ja opiskelu eivät suinkaan lopu siihen, kun luokkahuoneen ovi sulkeutuu. Monet (luultavasti lähes kaikki jossain vaiheessa koulu-uraa) käyvät “jyuku”ssa eli ns. iltakoulussa. Siellä voi opiskella esim. sellaista ainetta, jossa ei ole kovin hyvä tai ei pysy perässä koulun tunneilla.

Kirkon vieressä näitä iltakouluja on ainakin kolme. Torstai-iltaisin kun lähden kotiin suomi-piiristä illalla klo 21-22, niin näiden koulujen edustat ovat täynnä pyöriä. Yläkoulu- ja lukioikäiset opiskelevat iltamyöhään näissä kouluissa useana iltana viikossa.

Tänään juuri raamattupiirissä kirkolla pohdimme sitä, miten vaikea on saada nuoria mukaan seurakunnan toimintaan tai edes pitää kiinni niistä lapsista, jotka ovat pienestä pitäen käyneet kirkossa. Kristityt vanhemmatkin ovat kovilla miettiessään lastensa harrastuksia, iltakouluja, koulun harrasteryhmiä ja kirkossa käyntiä. Miten ajankäyttö tulisi jakaa ja mikä olisi tärkeintä? Tai kuinka paljon voi poiketa massasta niin, että jättää väliin sunnuntaiaamun harrasteryhmän? Antaako opettaja siihen lupaa? Kaikenlaisia kysymyksiä ja vaikeita valintoja. Toivottavasti mahdollisimman moni nuorikin saisi kiireistään huolimatta kuulla Jeesuksesta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *