Pelkkä hauska ja herkullinen eivät riitä

Istuin eilen koko päivän Koben luterilaisen teologisen seminaarin hallituksen kokouksessa. Seminaarin hallitus kokoontuu noin 4 kertaa vuodessa. Toisinaan melko tylsät kokoukset ovat toisinaan varsin mielenkiintoisia ja antoisia.

Eilen keskustelimme yli tunnin siitä mitä seminaarin luennoitsijoilta edellytetään, millaisista asioista tulee vallita teologinen yhteisymmärrys ja millä tavalla ja missä mitkäkin luennoitsijat pitää hyväksyttää. Seminaarin sääntöjen mukaan vierailevien luennoitsijoiden suhteen seminaarin pysyvien opettajien kokouksella on varsin suuri vapaus kutsua opettajia, mutta säännöllisten opettajien suhteen on tärkeä varmistaa riittävä teologinen yhteisymmärrys – käytännössä vähintään luterilaisen tunnustuksen hyväksyminen. Keskustelussa puhuttiin muun muassa siitä, miten jotkut ovat valmiita allekirjoittamaan Tunnustuskirjojen olevan auktoritatiivisia, koska ne ovat Raamatun mukaiset. Toiset taas eivät voi hyväksyä tätä, koska ovat sitä mieltä, että a) Tunnustuskirjat ovat oman aikansa dokumentti, joka voi hyvin olla väärässä, tai b) Ehdoton alistuminen Tunnustuskirjoille asettaa Tunnustuskirjat väärällä tavalla Raamatun rinnalle. Tämä liittyy norma normans (sääntö joka sääntelee) ja norma normata (sääntö jota säädellään) -erotteluun. Erottelun mukaan Raamattu on norma normans non normata (sääntöjen sääntö jota ei voi säädellä). Jaottelu tulee näin lähelle Sola Scriptura (yksin Raamattu) -käsitettä. Toisin sanoen se ei hylkää kirkon tunnustusta, mutta jättää aina mahdollisuuden sille, että Raamattu voi osoittaa sen vääräksi. Tällaiset teologiset keskustelut, joissa puhutaan ydin seikoista virkistävät mukavasti.

Seminaarin hallituksen kokoukset alkavat aina aamuhartaudella, jonka joku hallituksen jäsenistä pitää. Tällä kertaa aamuhartauden piti Yonagon seurakunnan pastori Hideki Matsumura.

Matsumura kertoi olevansa kotoisin Kobesta. Hänen perheensä asui yhden Koben kolmen suurimman temppelin välittömässä läheisyydessä. Nuorena hänen vanhempansa ja isovanhempansa sanoivat hänelle aina, että temppelissä on hyvä käydä usein. He neuvoivat häntä sanoen: “Mene temppeliin, laita raha arkkuun, risti kädet ja esitä pyyntösi”.

Matsumura ei muista heidän kuitenkaan koskaan käskeneen häntä rakastamaan temppelin jumalia. Juuri tässä kristinuskon mahtavuus tulee hänestä esille. Kristinuskossa on kyse rakkaudesta. Meidän tulee rakastaa Jumalaa, ei kuitenkaan siksi, että Jumala rakastaisi meitä, vaan koska Jumala on rakastanut meitä.

Matsumura jatkoi kertomalla, miten hän miettii seurakunnan lasten toiminnan suhteen aina mikä on hauskaa ja mikä on herkullista. Hauska ja herkullinen ovat hänestä tärkeitä asioita. Hauska ja herkullinen eivät kuitenkaan riitä. Matsumuran mukaan lapset eivät sitoudu käymään kirkossa hauskan ja herkullisen tähden: “Maailmassa on aina tarjolla jotain hauskempaa ja herkullisempaa”. Tärkeää lapsityössä on lasten suhde pyhäkoulun tmv. opettajaan sekä lasten suhde Jeesukseen. Näiden suhteiden takia lapset tulevat yhä uudelleen kirkkoon.

Matsumuran hartaus päättyi pian tämän jälkeen rukoukseen. Minä taas kävin muiden mukana iloiten päivän kokoukseen. Matsumuran hartaus oli tärkeä muistutus siitä, että vaikka meidän tulee aina miettiä, miten järjestämme toimintaa kävijöiden mieltymyksien kautta, emme saa samalla unohtaa, mikä on kirkon ykköstuote – se on ilosanoma Jeesuksesta, joka rakastaa meitä ja kutsuu meitä käymään kanssaan matkalle kohti taivasta.

Muistathan, että Jeesus rakastaa myös sinua. Juuri sinua ja riippumatta siitä, miten hyvin olet elämässäsi onnistunut ja menestynyt!

Siunattua viikonloppua!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *