Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2015

Syysflunssa


Loman loppumisesta on kohta jo kolme viikkoa, mutta kotisivut ovat viettäneet edelleen hiljaiseloa. Luonnollinen syy tähän on ollut loman jälkeiset kiireet. Kun palaverit ja kaikki seurakuntien ja lähetyksen hallinnolliset elimet taukoavat kesän ajaksi niin syksyn auetessa tämä tarkoittaa palaverien massiivista kasautumista. Syyskuussa tulee usein käytyä suuremmalla saarella Koben puolella noin kaksi kertaa enemmän kuin normaalissa kuussa. Tänä vuonna se näyttää tarkoittavan vähintään kahdeksaa Kobeen kohdistuvaa työpäivää syyskuussa – lähes kaksi päivää viikossa kuluu siis Kobessa. Näistä suurin osa erilaisissa palavereissa. Samalla tämä tarkoittaa piirien ja saarnojen valmisteluun käytettävissä olevan ajan  supistumista minimiin. Hieman päälle tunnin suuntaansa kestävillä bussimatkoilla onkin tullut kirjoitettua monta saarnan alkua.

IMG_4744

Gospel-kurssilla harjoittelevat seurakuntamme jäsenet – äiti ja tytär – esittivät edellisessä jumalanpalveluksessa laulun seurakunnalle. Pidän parhaillaan kuvassa laulavalle reilu parikymppiselle tyttärelle myös rippikouluopetusta sunnuntai-aamuisin.

Lue loppuun