Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2014

Japanin-lähetin elämää parhaimmillaan


Ajattelin jakaa tänään muutaman kuvan ja kokemuksen niistä mukavamman pään kokemuksista lähetin elämässä.

Sunnuntaina 16.11. olimme Arni Hukarin kanssa Yonagon seurakunnan iltajumalanpalveluksessa. Vaikuttavaa oli se, että 23 osallistujasta arviolta 15 oli yliopistoikäisiä. Hieno kokemus. Ensimmäinen laatuaan minulle Japanissa.

IMG_0616

Lue loppuun

Syksyn pyörteissä

Tervehdys pitkästä aikaa!

Blogiin kirjoittaminen on ollut jäissä. Tämä ei kerro siitä, että olisimme unohtaneet teidät lukijamme ja tukijamme. Elämä on vain ollut niin täynnä menoa, että jostain on pitänyt karsia. Helpointa on ollut vain jättää blogiin kirjoittaminen. Kirjoittaminen on kyllä ollut mielessä harva se viikko, mutta tarmoa kirjoittamiseen ei ole ollut.

Monenlaisten tapahtumien keskellä yksi suurimmista asioista perheemme suhteen on ollut Onnin leikkikoulun aloittaminen. Perheemme nuorin ja ujoin lapsi on nyt muutaman viikon matkannut isosiskonsa kanssa bussilla aamuisin leikkikouluun. Alku ei ole ollut ihan mutkaton ja ensimmäisen viikon Onni itki käytännössä joka päivä siihen asti, että äiti pääsi häntä hakemaan. Päiviä on kuitenkin pikku hiljaa pidennetty ja nyt Onni ei enää itke koko aikaa.

Lue loppuun